Leffakokemus olohuoneeseen? Audion ja videon yhdistäminen

Vaikka nykyään televisiot tarjoavat teräväpiirrolla ja 4K-tarkkuudella uskomattoman hyvää kuvaa ja loistavan katseluelämyksen visuaalisesti, eivät televisioiden sisällä olevat kaiuttimet ole juurikaan kehittyneet vuosien varrella. Keskivertokuluttajallekin käy järkeen investoida hieman laadukkaaseen ääneen. Muussa tapauksessa on käytännössä turha investoida myöskään kuvaan. Miten televisiosta saadaan kuvanlaadun lisäksi äänentoiston osalta kaikki irti?

1. Stereokaiuttimet sekä musiikille että televisiolle

Stereokaiuttimien lisääminen omaan kotiteatterijärjestelmään on hyvä tapa saada jytyä sekä musiikin kuunteluun että leffailtoihin. Stereokaiuttimet saa helposti kytkettyä televisioon, ja väliin tarvitset vain vahvistimen. Jos haluat lisäksi kuunnella musiikkia, tarvitaan tähän oma tulolähde musiikille, joka voi olla esimerkiksi vinyylisoitin. Toisaalta nykyään monet kuuntelevat musiikkia myös television kautta, esimerkiksi Spotifystä. Jos sinulla on tilanpuutetta, osta stereokaiuttimiksi hyllykaiuttimet. Toinen vaihtoehto on ostaa pystykaiuttimet, joilla saat koko television äänimaailman käyttöösi.

2. Soundbar säästää tilaa

Soundbar eli vaakakaiutin on hyvä valinta silloin, jos tilaa ei ole täyden kotiteatterin hankkimiseen. Soundbarin asentaminen on helppoa, ja ne ovat todellisia tilaihmeitä. Soundbarin voi asentaa joko seinään tv:n alapuolelle tai asettaa TV:n etualalle vaikkapa erilliselle tv-tasolle. Soundbarin parhaita puolia on sen yksinkertaisuus. Valtaosassa soundbareja on sisäänrakennettu vahvistin, joten kaiuttimeen ei tarvitse erikseen kytkeä viritinvahvistinta. Useimmat lisäksi toimivat vain yhdellä aux-johdolla, jonka saa suoraan kiinni televisioon. Soundbareja saa nykyään myös Bluetooth- ja WiFi-yhteyksillä varustettuna, jonka lisäksi kotiteatterin voi kruunata esimerkiksi langaton subwoofer-kaiutin. Soundbarin lisäksi kotiteatteriin voi ostaa pienikokoisia taustakaiuttimia, joilla saa parhaimmillaan jopa 5.1-surroundin kotiin, samalla tilaa säästäen.

3. Kotiteatteripaketti sisältää kaiken tarvittavan

Jos halutaan hifistellä äänentoiston kanssa ilman, että koko paketti tarvitsee koota itse, kannattaa harkita kotiteatteripaketin hankintaa. Kotiteatteripaketti sisältää sekä etukaiuttimet, keskikaiuttimen että takakaiuttimet, ja tavallisesti myös 5.1-järjestelmään kuuluvan subwooferin, joka toimii bassokaiuttimena toistaen kaikki matalimmatkin äänet. Nykyään kotiteatteripaketteja saa myös langattomilla kaiuttimilla. Jos tykkäät musiikin kuuntelusta, kannattaa valita sellainen paketti, jossa on bluetooth-yhteydellä varustettu vahvistin. Näin saat musiikin kuulumaan suoraan kaiuttimista langattomasti. Elokuvien katseluun systeemiin on helppo lisätä myös esimerkiksi blu-ray-soitin. Nykyään monet äly-TV:t on myös kiinnitetty suoraan verkkovirtajohdolla laajakaistaan, joten esimerkiksi Netflixiä, HBO:ta tai vaikkapa Amazon Primeä pääsee katselemaan suoraan korkean luokan äänentoistolla varustettuna.

4. Täydellinen leffaelämys 6.1- tai 7.1-järjestelmillä

Nykyään on saatavilla myös komponentti-kotiteattereita, joihin voi liittää vaikkapa seitsemän kaiutinta valitsemilleen paikoille. Kaiuttimien ei tarvitse nimittäin olla isokokoisia kaappeja, jotta niillä saa parhaimman leffaelämyksen. Voit asetella oman valintasi mukaan esimerkiksi hyllykaiuttimet, pystykaiuttimet, subwooferin ja takakaiuttimet niin, että täydellinen audiokokemus tulee jokaisesta suunnasta.

5. Akustiikka ja äänieristys kruunaavat videon ja audion yhdistelmän

Vaikka leffaelämyksen takaamiseksi kunnossa olisivat sekä huippuluokan video että audio, myös huoneen akustiikka kannattaa pitää mielessä elokuvateatterin tasoista elämystä etsiessä. Hyllykaiuttimet voi myös sijoittaa ovelliseen kaapistoon. Tähän tarkoitukseen voivat toimia esimerkiksi erityiset liukuovet, joiden avulla hyllykaiuttimet saa piiloon. Akustiikkaa voi parantaa sekä akustiikkalevyillä että esimerkiksi lattiaratkaisuilla ja matoilla.

Näillä keinoilla saat helposti television ja kaiuttimien tekemästä audiovisuaalisesta kokemuksesta kaiken irti!