Kuvatekniikka kehittyy harppauksin

Viimeisen kymmenen vuoden aikana televisioiden ja muiden medialaitteiden kuvan laatu on kehittynyt ällistyttävää tahtia. Teräväpiirto eli HD ei enää ole uutta eikä pelkästään televisioihin kuuluvaa. Nyt sitä löytää puhelimistakin, kun markkinoille on tullut OLED, 3D, ja jopa 8K -tasoiset näytöt. Kuvatekniikka kehittyy päivittäin, vaihtoehtoja on rajattomasti, ja voi olla vaikeaa valita sopiva omiin tarkoituksiin. OLED-televisiot ja -näytöt alkavat olla jo kohtuuhintaisia, mutta 8K näytöstä saa maksaa vielä omaisuuden. OLED on hyvä vaihtoehto, mikäli arvostaa hyvää kuvalaatua kohtuuhintaan. 8K ei taas ei ole vielä kovin laajasti tuettu formaatti, ja sitä löytää harvemmista verkkopalveluista, kuten Netflix tai Youtube-kanavilta. Kuvan käsittelyssä 8K voisi olla tällä hetkellä ihanteellisin.

Kuvanlaatu paranee, mikä on sopiva vaihtoehto?

4K-tekniikka on ylivoimainen verrattuna perinteiseen HD-kuvaan, joka alkaa olemaan pian jo vanhaa teknologiaa. 4K-tekniikasta eli UltraHD:sta tekee ylivoimaisen sen tarkka kuvanlaatu, joka on huimat 3840×2160 pikseliä. Sitä on myös laajasti saatavilla tällä hetkellä. Palvelut, jotka eivät ole siirtyneet vielä 4K-laatuun, ovat alkaneet siihen jo siirtymään. UltraHD:ssa on tosin se ongelma, että tiedostot ovat kooltaan isoja ja vaatii siksi tiedonsiirrolta enemmän. On siis suositeltavaa hankkia hyvä nettiyhteys, mikäli suunnittelet UltraHD:n hankkimista elokuvien ja sarjojen katseluun. Tiedostojen suurikokoisuus on myös syy, miksi kaikki palveluntarjoajat eivät ole vielä formaattiin siirtyneet. Kestää tovi, että he saavat palvelinkapasiteettisa tukemaan suurikokoisia tiedostoja. Vaihtoehtoisesti voi jäädä odottamaan 8K-televisioiden hintojen laskua.

Laatua sopivaan hintaan?

Ovatko 4K-televisiot ja näytöt siis hintansa arvoisia? Tällä hetkellä ovat hyvinkin. Nimittäin 4K-lähetyksiä on jo saatavilla laajalti, ja niiden hinta putoaa koko ajan. Nyt onkin hyvä hetki päivittää televisio, mikäli se on suunnitelmissa, sillä 8K tulee olemaan vielä jonkin aikaa korkeissa hinnoissa. Kuva on 4K-näytöissä epäilemättä kirkkaampi ja selkeämpi kuin HD televisiossa. Hyvän Ultra HD television saa jo alle tonnilla. Tietokonenäytöt pelaamiseen yms. maksavat muutamia satasia. 4K-näytöt ovat siis hyvä vaihtoehto saada laadukasta kuvaa kohtuuhintaan. Sen lisäksi 4K-formaatti tulee olemaan useita vuosia käytössä, sillä esimerkiksi suomalaiset TV-lähetykset eivät vielä juurikaan ole 4K-lähetyksiin siirtyneet, kun HD formaattiin siirtyminenkin on vielä vaiheessa.

 

Leave a Comment